Yhdysvaltain pressapeli on täysin auki

Laura Dern Katherine Harrisin roolissa 2008

Yhdysvaltain presidentinvaalien  D-day  5.11.2024 lähestyy. Peli meni heinäkuun lopulla täysin sekaisin. Ensin Trump sai sananmukaisesti korvilleen ja viikon mediajohtajuuden jälkeen Bidenin eroilmoituksen jälkeen hän sai siipeensä. Uusi demokraatien ehdokasasettelu  – varapresidenttejä myöten – näyttää sekoittaneen ehdokaskisan päälaelleen  – ”nuoresta” haastajasta on tulossa ikääntynyt haastettu. Vielä kesäkuussa Trumpin marssi Valkoiseen Taloon näytti valmiiksi taputellulta.

Keskeinen peliväline kisan seuraamiseen ovat erilaiset  kannatusmittaukset. Näitä julkaisevat runsaasti myös Suomen mediat. Johtopäätösten tekeminen on jotain aivan muuta kuin meillä, jossa tulosmuutokset mahtuvat lähes aina ”virhemarginaaliin”! Kansallisten ja alueellisten kannatuskyselyiden  yhdistetty keskiarvo on 538-yhtiön analyysin mukaan 7.8. Harrisille   45,3 % Trumpin 43,4 % vastaan. Loput kannatuksesta menee muille villeille ehdokkailla, kuten Robert F. Kennedylle.

358-yhtiön metodi on omaperäinen ja ehkä sitä voisi verrata meillä usein ennen vaaleja pompahtavan AccuScoren metodeihin.  Yhtiö ei siis tee omia tutkimuksia vaan yhdistelee muiden tekemiä polleja. Mielenkiintoinen elementti on myös 358:n tapa kertoa kuka on  kyselyn julkaiseman mittauksen takana eli kumpaa puoluetta lähempänä tekijä on. Merkittävää on, että vain yksi yhtiö -ActiVote- saa tällä hetkellä ehdokkaat tasapeliin. HS uutisoi 8.8. New York Times – lehden valtakunnallisten kyselyiden koosteen kertovan Harrisin johdosta numeroin 48-47.  Mihin  uskoa, mitä seurata? Tässä muutama vinkki.

On hyvä tuntea Yhdysvaltain vaalijärjestelmä pääpiirtein, jotta tuloksia voi ennakoida. Kussakin 51  osavaltiossa järjestetään omat valitsijamiesvaalit.  Ehdokas,  joka voittaa osavaltion saa kaikki osavaltion valitsijamiehet taakseen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Valitsijamiesten määrä – heitä on yhteensä 538 – perustuu pääosin osavaltion väkilukuun. Pienet osavaltiot saavat vähintään kolme edustajaa vaikka väkiluku ei sitä määrää antaisi. Erityisen tärkeitä osavaltioita ovat Florida ja Ohio. Ehdokkaan on saatava 538 valitsijamiehestä 270 tullakseen valituksi. Ehdokkaan ei tarvitse saada valtakunnallisesti enemmistöä äänistä. Näin ollen väkirikkaiden osavaltion voitto voi osin mennä ”hukkaan” – valitsijamiehiä ei voi saada määräänsä enempää.

Äänestää voivat vain ne kansalaiset, jotka ovat rekisteröityneet äänestäjäksi. Tämä edellyttää muun muassa osoitetietojen päivittämistä viranomaisille. Läheskään kaikki kansalaiset eivät rekisteröidy.  Syitä on monia, ei ole vakituista asuntoa tai vältellään viranomaisia syystä tai toisesta. Luonnollisesti ns. laittomat siirtolaiset ovat vailla äänioikeutta. Todellinen äänestysprosentti maassa jää alhaiseksi n. 60 prosenttiin.

Tarkastele näitä asioita:

  1. Mikä oli mittauksen perusjoukko, josta otos oli muodostettu  Olivatko vastaajat täysikäisiä kansalaisia, äänestämistä harkitsevia vai peräti äänestäjäksi rekisteröityneitä? Entä kuinka varmasti he aikovat äänestää?
  • Mikä oli otoksen koko?  Tilastollisesti 1000  otos on  ehdottomasti liian pieni ottaen huomioon Yhdysvaltain eri  etniset ryhmät ja osavaltioiden poikkeavat painoarvot valitsijamiesmäärissä jopa osavaltion tasolla.  Miten siis kaikki 50 osavaltiota plus Washington  ovat mukana otoksessa ja millaisin painotuksin?
  • Mikä oli tiedonkeruumenetelmä?  On-line ja etenkin mobiili ovat vahvassa asemassa USAn markkinatutkimuksissa, mutta netin toimivuutta voidaan arvioida kriittisesti.  Monet kokemukset paneeleista eivät vakuuta. Suurimmat kuprut tosin löytyvät Euroopasta. Puhelinhaastattelussa edustavan otoksen muodostamisessa on USAssa lähes mahdotonta.   Kuten Suomessakin myös nuorten aikuisten tavoittaminen on hyvin vaikeaa muualla kuin paneeleissa. 
  • Kuka julkaisee uutisen? Eri medioilla on eriväriset lasit silmillään. Ei ole yllätys jos CNNn ja FOXin julkaisemat tulokset tai niiden tulkinta poikkeavat toisistaan räikeästikin.

Suositut tv-analyytikot Maria Linden ja Markku Ruotsila ovat olleet valmiit veikkaamaan Trumpin voiton puolesta  – tosin eri syistä – vaikka Harris onkin muuttanut pelikirjan. Mutta kuten Dallasin konna-hahmo JR Ewing tokaisi ”Opera is not over before the fat lady sings” pitänee paikkaansa. Odotettavissa on vaihtuvia juonen käänteitä aivan loppumetreille asti. Ja hei lopullinen vaalituloshan ratkesi vuonna 2000 Bushille Al Gorea vastaan oikeuden päätöksellä, kun Floridan 25 valitsijamiestä osoitettiin George W. Bushille  537 äänen etumatkalla.  Gore keräsi valtakunnallisesti 500.000 ääntä enemmän kuin Bush. Suosittelen katsomaan elokuvan:  Recount, USA, 2008 – se on loistava!

PS Lienet kirjannut  talteen Tutkimusseuran Kekrin 29.8.2024, vielä ehdit ilmoittautumaan seuran sivuilta. Tilaisuus on jäsenille maksuton.