”Ei nyt sössitä tätä kannatustamme itse”   totesi Antti Rinne  puolueväelle viitaten Lindmanin listaan. Marraskuussa SDP:n  kannatusluvut tulivat alas jonkun kymmenyksen. Jari Pajunen totesi  joulukuun alussa Ylen kannatusmittausta arvioidessaan, että Terrafame-kohu näkyi Kepun viimeisen viikon kannatuksessa.  TNS:n Sakari Nurmela taas totesi 16.12., ettei Yle-kohu näkynyt HS-gallupissa.

Terrafame, Yle, Lindman, Jonkka, Hallintarekisteri,  – ei viikkoakaan etteikö media nostaisi jotain asiaa tikun nokkaan, mutta vaikuttavatko nämä todellakin kannatustuloksiin yhdellä tutkimuskierroksella? Oma näkemyksi on kielteinen.

Otos ei riitä arvioon

Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi marraskuussa 2927 henkilöä, joista kantansa ilmaisi vain 57,3 % eli  1668 vastaajaa.  Kepu sai 20,4 % kannatuksellaan ilman painotuksia  arviolta 340 kannattajaa otokseen. Viikkotasolla tämä merkitsee noin 85 kannattajaa. Jos viikon aikana Kepu olisi menettänyt kannatustaan yhden prosentin se olisi tarkoittanut kannattajien määrän pudotusta 50 kannattajan  tasolle. Kaikille ”Kepusta-karanneille” tulisi  esittää kysymys,  miksi puolue on vaihtunut vaalien jälkeen.  Vastausta tähän ei kaikilta saataisi.

Kohuja ei voi ennakoida kysymysten asettelussa etukäteen

Puoluekannatusmittaus tehdään satunnaisotannalla puhelinhaastatteluin.  Menetelmän tulee olla kustannustehokas. Syiden selvittely avoimien kysymysten avulla on toki mahdollista mutta on hintavaa. Kysymysten muotoilu siten, että kohuihin varaudutaan etukäteen  ei  ole mahdollista.  Syiden selvittäminen vaatisin erilliskyselyn. Sen toki voisi tehdä vaikkapa netissä.

Onko tutkija mittamies vai analyytikko?

Lyhyitä mittarikyselyitä arvioitaessa kannattaa pitäytyä faktoista. Tekoaika ja -tapa tilastollisin selvityksin riittää.  Vuoden 2008 EK-vaalien jälkeen siirryttiin tutkimusyrityksissä viikkokyselyistä koko kuukauden kestäviin kyselyihin ja ne saivat selkeän rytmin.  Näin haluttiin välttää  kohujen kertavaikutus. Sen sijaan useamman kuukauden trendistä voi tehdä johtopäätöksiä. Kuten sen, että SDP on syksyn 2016 aikana  ohittanut Keskustan ja Kokoomuksen nousu jäi tussahdukseksi. Ei-tutkitut asiat kannattaa jättää politiikan toimittajille, jotka päivystävät Eduskunnan kuppilassa.

Oma suosikkianalyysini  on muuten Esko Ahon suusta  kesältä  -99: ”Keskustaväki on ollut kiireisenä heinäpellolla eikä ole ehtinyt vastata kyselyihin”.

 

 

 

 

 

 

 

Pöly alkaa laskeutua Guggenheim-hankkeen ylle. Vuosia kestänyt vääntö huipentui demokraattisen päätöksentekoon kaupunginvaltuuston kokouksessa. Katselin striimattua  valtuuston väittelyä aiheesta ja melkoista tosi tv:tä oli tarjolla. Huvittavaa oli seurata Leo Straniuksen laskelmia Guggenheim-turisteja tuovien lentokoneiden ilmastovaikutuksista – olihan Ville Rydman laskenut tarvittavan joka päivä koneellisen verran Guggis-faneja Helsinki-Vantaalle. Faktoista ei ollut tietoa, kun Osku Pajamäki ilmoitti hyvissä ajoin hylkivänsä Guggenheimia vaikka sen saisi ilmaiseksi. Mikä meni pieleen?  Kari Roose toi Kauppalehden blogissaan esille tunteen vaikutuksen päätöksentekoon. Kun ratiotekijöitä on liikaa tai niihin ei jakseta paneutua, otetaan tunne avuksi päätöksen tekoon.   Kolmeen ratkaisevaan tekijään suhtauduttiin mielestäni tunteella

Rahoitus

Monimutkainen osainen säätiöraha, kaupungin raha, valtion (evätty) raha, vakuudet ja takuudet antoivat kuvan Pankkiiri-poikien ja Säätiö -setien veivaamisesta vaikka tarkoitus oli hyvä – löytää korvaava rahoitusmuoto alkuperäiselle suunnitelmalle.

Kustannusarvioon ei haluttu uskoa. Esiin nostettiin kaikki viimeaikojen epäonnistumiset Länsimetrosta Musiikkitaloon. Kukaan ei muistanut niitä julkisia hankkeita, joissa budjetti alitettiin – niitäkin on ollut.  Rahan katsottiin menevän Kankkulan kaivoon.  Suuri osa siitä olisi palautunut kaupungille – ja valtiolle – erilaisina veroina ja maksuina. Tuottoihin ei myöskään uskottu, eikä välillisiä tuottoja, jotka olivat vaikeasti laskettavissa otettu lukuun.

Rakennus

Ehkä suurin moka oli  hankkeen ajo eteenpäin arkkitehtikilpailun kautta.  Mahtipontinen kisa antoi kuvan, että homma oli jo taputeltu. Lisäksi rakennuksen muoto ja koko herätti valtuutetuissa, kuten kaupunkilaisista ristiriitaisia tunteita.  Kieltämättä mustan puhuva rakennelma olisi mielestäni sopinut paremminkin Sörnäisiin hiilikasan paikalle.  Myös tontille arvioitiin merkittävä arvo, joka nyt ei tuota juuri mitään.  Rakentamatta siis arvo säilyy, eikä sitä haluttu antaa amerikkalais-brandille.

 

Guggenheim-brandi

Brandi ehdittiin maalata voittoa tavoittelevaksi monikansalliseksi hypeksi, joka ei olisi tukenut kansallista taidettamme –päinvastoin. Loppusuoralla nostettiin esille, että  jopa kolmasosa näyttelyistä olisi voinut toimia suomalaiseen taiteen ponnahduslautana.  Ammattilaisten museon johtajien lausumat eivät tavoittaneet enää päättäjiä. Negatiivinen brandi-kuva  jäi  voimaan.

Monet hankkeet ovat viivästyneet viimeaikoina NIMBY-ilmiön ja kansalaisten valitusten johdosta. Uskon, että myönteisestä Guggenheim-päätöksestä olisi valitettu ja hanketta olisi jarrutettu. Monet tuulivoimala- ja aluerakennushankkeet ovat jäissä.  Pohdimme  taannoin tutkimusjohtaja  Pasi Holmin kanssa, tulisiko suunnittelijoiden jo alkuvaiheessa – on sitten kyse kaupunkibulevardista tai tanssilavasta keskustaan – ottaa kansalaiset mukaan ideointiin ja valmisteluun. Kohdennetulla kyselytutkimuksella voisi tämän jälkeen selvittää ne tunne seikat, joihin hanke voi kaatua.  Vasta tämän jälkeen tehtäisiin ne taloudelliset arviot, joita Guggenheimistakin tehtiin, peräti kolmen eri toimijan taholta ja eri menetelmin.  Lopputulos faktojen perusteella oli, että hanke olisi ollut taloudellisesti kannattava. Emotiota  ei tutkittu – sääli.