Great place to pay

Tänään on sitten kerrottu ihan aamu-tv:ssä mitkä ovat Suomen parhaat työpaikat.  Onnea mm. DNA:lle ja Scandicille. Palveluyrityksen keskeisin kilpailutekijä on hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö.  Mutta ennen kuin heitämme hattua  uudelleen ilmaan menestyjille on syytä kurkistaa arvioinnin taustoihin.

Great Place to Work on jenkeistä liikkeelle lähtenyt HRD-alan konsulttiyritys.  Se mittaa veloituksesta yrityksen henkilöstön työtyytyväisyyttä. Hintalappu on  5.000- 15.000 euroa yrityksen koosta riippuen. Tällä yritys saa kyselyn ja perusraportin. Kysely perustuu 58 vakiokysymykseen ja tuloksia voidaan vertailla lokaalisti ja myyjän mukaan myös kansainvälisesti. Tämä on varmasti tärkeää esim.  pörssiyhtiöille ja kv.toimintaa harjoittaville yrityksille.  Kyseessä ei ole kuitenkaan otos kaikista suomalaisista yrityksistä, joten viesti Suomen parhaista yrityksistä on harhainen.  Minullekin tätä palvelua  tai eräänlaista yhteistutkimusta on  myyty aikoinaan puhelimitse.

Mieleen nousee vääjäämättä Suomen Laatupalkinto-kisa, eli vahvinta kauttaan 1990-luvun lopulla. Korvausta vastaan yritykset päästivät konsultit yritykseen arvioimaan mm. Malcolm Baldrige kriteerien laatujärjestelmiään. Reilua oli, että kriteeristön sai ostaa ja tehdä itsearvion omien prosessien toimivuudesta. Tämä oli aikaa, jolloin strategisessa ajattelussa korostui tehokkuus ja tuotannon lisäarvo. Apuna olivat re-engineering, BSC ja lean management. Tuttua huttua, joka ei toimi samalla tavoin tänään strategia-ajattelun siirtyessä omistaja-arvosta asiakasarvoon ja eksploratiivisiin olosuhteisiin, jossa teknologistuminen on keskeinen ajuri.

Sinänsä Great Place to Workin tulokset eivät yllätä. Organisaatio, joka tarjoaa miellyttävän työympäristön ja autonoomiseen työskentelyyn rohkaisevat ja sallivat esimiehet pärjää hyvin.  Mitä nyt viestiintää tulisi kehittää.

PS. monilla suomalaisilla tutkimusyrityksillä on tietopankkeja käytössään suomalaisten työtyytyväisyydestä ja työhyvinvoinnista.  Kysymykset voi myös räätälöidä tarpeen mukaan.