Pöly alkaa laskeutua Guggenheim-hankkeen ylle. Vuosia kestänyt vääntö huipentui demokraattisen päätöksentekoon kaupunginvaltuuston kokouksessa. Katselin striimattua  valtuuston väittelyä aiheesta ja melkoista tosi tv:tä oli tarjolla. Huvittavaa oli seurata Leo Straniuksen laskelmia Guggenheim-turisteja tuovien lentokoneiden ilmastovaikutuksista – olihan Ville Rydman laskenut tarvittavan joka päivä koneellisen verran Guggis-faneja Helsinki-Vantaalle. Faktoista ei ollut tietoa, kun Osku Pajamäki ilmoitti hyvissä ajoin hylkivänsä Guggenheimia vaikka sen saisi ilmaiseksi. Mikä meni pieleen?  Kari Roose toi Kauppalehden blogissaan esille tunteen vaikutuksen päätöksentekoon. Kun ratiotekijöitä on liikaa tai niihin ei jakseta paneutua, otetaan tunne avuksi päätöksen tekoon.   Kolmeen ratkaisevaan tekijään suhtauduttiin mielestäni tunteella

Rahoitus

Monimutkainen osainen säätiöraha, kaupungin raha, valtion (evätty) raha, vakuudet ja takuudet antoivat kuvan Pankkiiri-poikien ja Säätiö -setien veivaamisesta vaikka tarkoitus oli hyvä – löytää korvaava rahoitusmuoto alkuperäiselle suunnitelmalle.

Kustannusarvioon ei haluttu uskoa. Esiin nostettiin kaikki viimeaikojen epäonnistumiset Länsimetrosta Musiikkitaloon. Kukaan ei muistanut niitä julkisia hankkeita, joissa budjetti alitettiin – niitäkin on ollut.  Rahan katsottiin menevän Kankkulan kaivoon.  Suuri osa siitä olisi palautunut kaupungille – ja valtiolle – erilaisina veroina ja maksuina. Tuottoihin ei myöskään uskottu, eikä välillisiä tuottoja, jotka olivat vaikeasti laskettavissa otettu lukuun.

Rakennus

Ehkä suurin moka oli  hankkeen ajo eteenpäin arkkitehtikilpailun kautta.  Mahtipontinen kisa antoi kuvan, että homma oli jo taputeltu. Lisäksi rakennuksen muoto ja koko herätti valtuutetuissa, kuten kaupunkilaisista ristiriitaisia tunteita.  Kieltämättä mustan puhuva rakennelma olisi mielestäni sopinut paremminkin Sörnäisiin hiilikasan paikalle.  Myös tontille arvioitiin merkittävä arvo, joka nyt ei tuota juuri mitään.  Rakentamatta siis arvo säilyy, eikä sitä haluttu antaa amerikkalais-brandille.

Guggenheim-brandi

Brandi ehdittiin maalata voittoa tavoittelevaksi monikansalliseksi hypeksi, joka ei olisi tukenut kansallista taidettamme –päinvastoin. Loppusuoralla nostettiin esille, että  jopa kolmasosa näyttelyistä olisi voinut toimia suomalaiseen taiteen ponnahduslautana.  Ammattilaisten museon johtajien lausumat eivät tavoittaneet enää päättäjiä. Negatiivinen brandi-kuva  jäi  voimaan.

Monet hankkeet ovat viivästyneet viimeaikoina NIMBY-ilmiön ja kansalaisten valitusten johdosta. Uskon, että myönteisestä Guggenheim-päätöksestä olisi valitettu ja hanketta olisi jarrutettu. Monet tuulivoimala- ja aluerakennushankkeet ovat jäissä.  Pohdimme  taannoin tutkimusjohtaja  Pasi Holmin kanssa, tulisiko suunnittelijoiden jo alkuvaiheessa – on sitten kyse kaupunkibulevardista tai tanssilavasta keskustaan – ottaa kansalaiset mukaan ideointiin ja valmisteluun. Kohdennetulla kyselytutkimuksella voisi tämän jälkeen selvittää ne tunne seikat, joihin hanke voi kaatua.  Vasta tämän jälkeen tehtäisiin ne taloudelliset arviot, joita Guggenheimistakin tehtiin, peräti kolmen eri toimijan taholta ja eri menetelmin.  Lopputulos faktojen perusteella oli, että hanke olisi ollut taloudellisesti kannattava. Emotiota  ei tutkittu – sääli.