Viikon päästä ovat äänestyshuoneet auki. Perinteisesti yli puolet äänestäjistä luottaa äänestyspäivän traditioon vaikka ennakkoäänestyksen suosio onkin ollut tasaisessa kasvussa. Aivan tavalliset nämäkään vaalit eivät ole. Neljä vuotta sitten vaaleja lykättiin parila kuukaudella Korona-epidemian johdosta. Vaalimarkkinat kärsivät kokoontumisrajoituksista ja lippusiimoista. Nyt äänestystä hämmentää samanaikaiset aluevaalit.

Ehdokkaan on entistä hankalampaa saada äänensä tai paremminkin naamansa kuuluville. Pitää olla somessa, printissä, kadunvarsilla, flyereissa ja toki makkaraa paistamassa. Mikä neuvoksi – Ylen uutislähetyksessä tarjottiin avuksi vaalikonetta – sieltä ne sopivat ehdokkaat löytyvät. Onko näin? Itse täyttelin ensimmäiset koneet jo helmikuussa. Olin hyvässä seurassa, sillä kaksi vihreää ehdokasta Helsingistä Fatim Diarra ja Martin Aalto olivat tulleet maaseudun rauhaan täyttämään aparaatteja. Tunsin itseni amatööriksi kun seurasin heidän työskentelyään. Laadukkaat perusteet liitettiin vastauksiin ja läppäriltä tarkastettiin neljän vuoden takaisia vastauksia. Kyllä siinä muutama tunti vierähti sinänsä kivassa tunnelmassa. Mutta miksi olen jossain määrin kriittinen vaalikoneisiin? Tässä tällä kertaa neljä pointtia.

Koneen algoritmi. Koneissa on erilaisia ratkaisuja. Tyypillinen on, että haetaan ehdokasta, jonka vastaukst ovat mahdollisimman lähellä sinua. Jos annat 1-5 asteikolla arvioita keskelle, saattaa muutama kysymys sysätä sellaisen ehdokkaan sivuun, joka on jostain väittämistä ollut täysin eri- tai samaamieltä. Toinen tapa on koneen hakea sopiva ehdokas arvokartalta arvokysymysten avulla. Tällöin joku asiakeskeinen ehdokas voi jäädä sivuun erillisten arvokysymysten – vaikkapa afrikan tähden – vuoksi. Eli ole selvillä miten käyttämäsi kone arvioi sinun ja ehdokkaan vastauksia.

Asteikko. Jossain koneissa on käytössä 1-4 asteikko ja joissain tuttu Likert-asteikko 1-5 vaihtoehdoin. Pidän jälkimmäistä parempana. Jos asia on vastaajalle tuntematon tai kysymys epäselvä täytyy ”tyhjän” äänestäminen hyväksyä. Ymmärrän kyllä tasa-asteikon puolustajia. Tarinan mukaan jotkut välkyt ovat vastanneeet antamalla neutraalin vaihtoehdon kaikkiin kysymyksiin ja näin välttäneen ulossulkemisen. Noh – tämänhän voi tarkastaa katsomalla ehdokkaan vastaukset tarkemmin.

Kysymykset. Näkee kyllä, että monissa kysymyksissä politiikan toimittajilla on ollut sormensa pelissä. On räväkkää kuvailua, vahvoja adjektiiveja, kaksi asiaa yhdessä kysymyksessä, täysin kunta- ja aluevaaleihin kuulumattomia väittämiä ja toki paikkakuntakohtaisia kysymyksiä, joihin on voinut ottaa kantaa mistä tahansa päin maata. Vahva kyllä – sähköautot pakollisiksi Kaivopuistoon – uusia latausasemia odotellessa, toivoo ehdokas Päijät-Hämeestä.

Pituus. Ainakin Ylen kone kysymyksineen oli pitkä kuin nälkävuosi ainakin ehdokkaan täytellessä. Kyllähän se toki äänestäjälle tiivistyy, mutta jos lukee myös avoimet vastaukset niin kyllä siinä koko iltapuhteen saa kulumaan. Meitä markkinatutkijoita kun on kautta aikain moitittu tylsistä ja ylipitkistä kyselyistä! Saman luulisi koskevan vaalikoneita, niiden kun pitäisi olla eräänlaista yhteiskunnallista viihdettä.

Ja lopuksi tarina elämästäni. Ensimmäisissä eurovaaleissa 2004, jossa koneet olivat käytössä, tein aluksi YLEn vaalikoneen. Ehdokkaaksi sain Anneli Jätteenmäen Kepusta. Kurtistin otsaani ja tein Maikkarin kyselyn. Nyt tuli ehdolle Kokoomuksen Viivi Avellan – oman aikansa Janni Hussi – jonnet ei tiedä. Luin lehtiä ja katselin lineaarista telkkaria ymmärtääkseni jotain mitä EUssa mepiltä vaaditaan ja päädyin RKP:n Astrid Thorsiin. Hän meni vaalissa läpi kuten Anneli, josta tuli pitkäaikainen meppi. Viivi ei mennyt, mutta eräs Alexander meni…

Muista äänestää!