Noin kuukausi sitten  Suomi jätti Nato-hakemuksensa arvioitavaksi jäsenmaille. Oma prosessimme eteni suomalaisessa päätöksenteossa uskomattoman nopeasti. Mikä käänsi päättäjien päät näin nopeasti? Vastaus on helppo: Venäjä, Venäjä , Venäjä ja Suomen kansa. Vuosikausia oltiin palloteltu itse rakennetulla Nato-optio käsitteellä. Sellaista ei ihan aikuisten oikeesti ollut olemassa, siten kuin optio-käsitteenä ymmärretään, mahdollisuutta tehdä jotain yksipuolisesti omalla ilmoituksella.   

Nato-option varmistimena toimi kansalaismielipide.  Nato-kannatus liikkui  20 % molemmin puolin viimeiset 10 vuotta – poikkeuksen tekee 2016 pompahdus  27%  Krimin valtauksen jälkeen. Näin ollen oli hyvä julistaa, että Nato-päätös tulisi varmistaa kansan äänestyksellä – eihän kukaan katsonut sitä tarvittavan kun vastustus oli näin selvä eri tutkimusten valossa.

Krimin miehitys antoi kuitenkin selvän viestin, että kansalaiset seurasivat mitä naapuri tekee. Kun Venäjän ”paraatimarssi” kohti Kiovaa alkoi helmikuussa, kääntyi epävarmojen mielipiteet Nato-myönteisiksi ja ensi kertaa ennemmistö suomalaista 53 %  alkoi kannattamaan Natoon liittymistä. Poliitikot olivat vielä lähtötelineissä. Puhemies Vanhanen varoiteli a-studiossa heittämässä bensaa liekeihin – vaikka sauna oli ilmiliekeissä. Sanna Marin kuittaili, että tämä oli vain yksi kysely. Presidentti Niinistö kipuili oman kantansa kanssa ja pohti isoa, poikkeuksellisen kattavaa mielipidekyselyä toteutettavaksi.

Kun sitten Nato- kannatus kasvoi lähes 10 % kuukausi tahdilla tutkimusyrityksistä tai medioista riippumatta ja tulosten olessa vielä hämmästyttävän lähellä toinen toisiaan, saatettiin hyvällä syyllä katsoa kansan puhuneen. Mielipide kyselyitä ei nyt kyseenalaistettu, kuten niin usein kannatusmittausten kohdalla tapahtuu. Myöskään menetelmäkritiikkiä ei näkynyt, Tulokset kelpasivat olivat tutkimukset sitten tehty  netissä tai puhelimella. Epämääräinen kansanäänestyskortti saatettiin unohtaa. Loppu onkin suomalaisen parlamentarismin historiaa.

Me tutkijat olemme pitkään luottaneet mielipidetutkimusten laatuun ja osaamiseen Suomessa. Kerta toisensa jälkeen eri  vaalituloksia arvioitaessa tutkimusten on nähty osuneen hyvin lähelle vähintäänkin valtakunnallista trendiä sekä  tulosta. Voimme olla ylpeitä siitä, miten mielipidekyselyillä on voitu tuottaa lisäarvoa kansalaiskeskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon.

Kansainvälisestikin tutkimuksia pidetään hyvin tärkeinä ESOMARin vuosikongresseissa on usein kuultu key-note puhujien kiitoksia vastuullisista mielipidetutkimuksista. Mieleeni tulee mm. Irlannin pääministerin puheenvuoro vuodelta 2015, jossa hän korosti mielipidetutkimusten roolia osana demokraattisessa  yhteiskunnassa käytävää keskustelua. Toki väärinkäytöksiä ollaan nähty. Uudessa Seelannissa pyrittiin vinolla nettipaneelilla vaikuttamaan äänestäjiin vuonna 2014.  Catherine Belton kertoo kirjassaan Putinin sisäpiiri, kuinka Kreml alkoi ohjeistamaan mielipidetutkijoita menetelmistä kun Putinin kannatus kääntyy laskuun kiistanalaisen eläkeuudistuksen myötä. Ihmettelemme myös miten 82 %  venäläisistä kannattaa Putinia ja  Ukrainan sotaa? Pietarilaisen oppositiopoliitikon Maksin Reznikin mukaan vain joka kymmenes tavoitettu  venäläinen suostuu ylipäätään haastateltavaksi ja harva tuskin uskaltaa mitään negatiivista lausua- väijyyhän taustalla  jopa 15 vuoden vankeusrangaistuksessa. Se siitä tutkimuksen validiteetista.  Kuka tekisi  muuten luotettavan tutkimuksen turkkilaisten näkemyksistä maan johtajan talous- ja ulkopolitiikasta? Tilaajia ei taida löytyä, kun pelkkään oppositioon kuuleminen voi löydä henkilön otsaan terroristi leiman – kuulostaako tutulta?

Nyt  on aika siirtyä kesän viettoon, mutta seurataan tutkimusten  toimivuutta kesälläkin.Toivottavasti ei mitään”kukkasia” löydy. Ja lopuksi tutkimusseuran perinteinen Kekri-ilta avaa syyskauden 1.9.2022 Autotalon Sky Loungessa: Be there – Covid19 on voitettu ja ihmisiä on kiva nähdä ihan livenä!