Yhdysvaltain presidentinvaalien vaalipäivä 3.11. lähestyy. Peli kovenee Trumpin yrittäessä kiriä takamatkaa kiinni. Yksi peliväline on kannatusmittaukset.  Arvostetun FiveThirtyEight sivuston mukaan Biden on selvässä johdossa 50,3 % versus Trumpin 43,5 %. Epävarmoja vastaajia on siis noin  seitsemän prosenttia. Mikään ei olekaan niin varmaa kuin epävarma. Suomalainen media on ottanut opiksi vuoden 2016 vaaleista, jolloin laajasti ennusteltiin Hilary Clintonin voittoa. Ylen aamu-tv:ssä viikko sitten Mika Aaltoila avasi tutkimushaasteita mainiosti: Otoksen laatu ratkaisee. Myös Hesari on siirtänyt katseen valtakunnallisesta seurannasta vaankieli osavaltiohin – miksi näin?

Aluksi on tunnettava Yhdysvaltain vaalijärjestelmä pääpiirtein, jotta kannatusmittaustuloksia voisi arvioida muutoin kuin prosenttien valossa. Kussakin osavaltiossa järjestetään valitsijamiesvaalit.  Ehdokas, joka voittaa osavaltion saa pääsääntöisesti kaikki osavaltion valitsijamiehet taakseen. Muutamassa osavaltiossa – Nebraska ja Maine – valitsijamiehet jaetaan äänimäärän mukaisesti – mikä kuulostaa suomalaisittain reilulta. 

Valitsijamiesten määrä perustuu osavaltion väkilukuun, mutta pienet osavaltiot saavat vähintään kolme edustajaa. Erityisen tärkeitä osavaltioita ovat Florida ja Ohio. Muita epävarmoja osavaltioita ovat mm. Arizona, Pohjois-Carolina ja Georgia. Ehdokkaan on saatava 538 valitsijamiehestä 270 tullakseen valituksi. Ehdokkaan ei tarvitse saada valtakunnallisesti enemmistöä äänistä. Trump sai vuonna 2016 2,87 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Hilary, mutta Clintonin äänet ”menivät hukkaan” Itä- ja Länsirannikon osavaltioissa joissa hän oli vahvasti niskan päällä. 

On hyvä muistaa, että kongressivaaleja varten maa on jaettu 435 vaalipiiriin. Piirit siis muodostavat eräänlaisen pohjan joko demokraattien tai republikaanien kannatukselle.

Äänestää voivat vain ne kansalaiset, jotka ovat rekisteröityneet äänestäjäksi. Tämä edellyttää muun muassa osoitetietojen päivittämistä viranomaisille. Läheskään kaikki kansalaiset eivät halua rekisteröityä.  Puhumattakaan maahanmuuttajista, jotka ovat todellisia väliinputojia. Todellinen äänestysprosentti maassa jää alhaiseksi runsaaseen 50 prosenttiin. Vain 26 % amerikkalaisista valitsee presidentin – vaalijärjestelmän kiemurat huomioiden.

Kun seuraat gallup-uutisia Yhdysvalloista tarkastele näitä asioita:

1. Mikä oli kunkin mittauksen perusjoukko, josta otos oli muodostettu? Olivatko vastaajat Yhdysvaltain kansalaisia vai peräti äänestäjäksi rekisteröityneitä? Entä kuinka varmasti he aikovat äänestää? Onko otoksessa huomioitu myös etniset vähemmistöt oikein.
2. Mikä oli otoksen koko?  Tilastollisesti 1000  otos on  ehdottomasti liian pieni ottaen huomioon Yhdysvaltain eri  etniset ryhmät ja osavaltioiden poikkeavat painoarvot valitsijamiesmäärissä.  Miten siis kaikki 52 osavaltiota ovat mukana otoksessa ja millä painotuksin?
3. Mikä oli tiedonkeruumenetelmä?  Netti  ja etenkin mobiili sellainen on entistä vahvempi menetelmä  USA:n  markkinatutkimuksissa, mutta netin toimivuutta etenkin sen siirtyessä mobiiliin voidaan arvioida kriittisesti.  Viime vaaleissa parhaiten onnistuivat sellaiset paneelit, jotka olivat koottu jo ennen vaaleja. Ison Britannian kokemukset kaupallista paneeleista eivät vakuuta – ne epäonnistuvat vaaleista toiseen. Toisaalta puhelinhaastattelussa edustavan otoksen muodostamisessa on äärimmäisen haasteellista ellei jopa mahdotonta .
4. Kuka julkaisee uutisen?  Eri medioilla on eriväriset lasit silmillään. Ei ole yllätys jos CNN ja FOXin julkaisemat tulokset tai niiden tulkinta poikkeavat lähes aina toisistaan.

Meitä suomalaisia hemmotellaan varsin tarkoilla ennusteilla, vaikka kritiikkiä politikkojen suusta kuulee. Viime aikoina yllättävät tahot kuten professori Roope Uusitalo Suomen Kuvalehdessä ovat vaatineet suurempia otoksia. Uusitalo ehdottaa rakennettavan 4000 vastaajan satunnaisotos virhemarginaalia kaventamaan. Myös media on kritisoinut mielipidetutkimuksia yleisellä tasolla. Otoksia suurentamalla haasteisiin ei vastata – niitä tarkentamalla kylläkin – kysymysten  asetantaa unohtamatta.

Suomessa otoslähteet ovat melko laadukkaita. Suomalainen vaalikulttuuri ei luo rakettimaisia nousuja tai laskuja sen jälkeen kun ehdokasasetelmat ovat vakiintuneet. Toki politiikka on yhä enemmän mediapeliä ja mielikuvia. Ne nostavat yksittäiset tapahtuvat ja henkilöt analyyttisen tarkastelun valossa liiankin korkealle.  

Siksi USA:n rajut muutokset mittauksissa saattavat ihmetyttää.  Jätkämaisteri Timo Soinin peräämää tutkijoiden tulosvastuuta on mahdoton täysin määrittää. Oikea mittaustulos voi antaa ”väärän” vaalituloksen. Brexit-äänestyksen ja 2016 USA:n  presidentin vaalien jälkeen moni nosti syyttävän sormen mielipidetutkijoille. Vuonna 2017 ESOMAR vuosikokouksessa Jon Puleston esitteli yli 31000 kannatusmittaukseen perustuvan analyysin, jotka kattoivat 473 vaalia.  Tämä laaja analyysi  vaalitutkimuksista esitti, että yleisesti näkemyksestä poiketen viime vuosikymmenen aikana tutkimukset ovat olleet tarkempia kuin koskaan aiemmin. Esimerkiksi vuoden 2016 USA:n vaaleissa ennuste heitti vain 0,8 % – yleensä ennuste poikkeama on ollut 1,5 – 2 %. Pulestonin mukaan vain joka seitsemäs viimeisin vaaliennuste ei ole ollut linjassa vaalituloksen kanssa.

Silti äänestäjä on arvaamaton. Vuonna 2012 Face Bookissa tehty kysely antoi Obaman voitosta paremman ennusteen kuin usea perinteinen kannatusmittaus. Ja hei – muistetaan, että USA:n vaalitulos on joskus vahvistunut vasta Korkeimman oikeuden käsittelyn  jälkeen. Eli pitkäripaiseen ei kannata lähteä ostamaan sitä vedonlyöntipulloa kunnes viimeinenkin postiääni on saapunut ja laskettu.