
Tänään alkoi Uutisten viikko. Minulla on ilo huomenna avata Kuivannon Koulun 6. luokan oppilaille uutismaailman saloja ja mediakriittisyyttä. Vanha Sanomalehtiviikko on pessyt kasvonsa ja nyt keskitytään oleelliseen – millaiset uutiset ovat oikeita ja luotettavia ja miten ne tunnistaa fake newsista.
Tärkeä todistuksen antaja on hiljan valmistunut KMT 2020. Sanomalehdet ovatkin jo hehkuttaneet että liki jokainen Suomen 15 vuotta täyttänyt lukee sanomalehtiä (suora lainaus maakuntalehdestä). Hieno uutinen kertakaikkiaan. Suomalaiset ovat uutisten suurkuluttajia sadat tuhannet – jopa miljoonat – seuraavat uutisia valtakunnalisista ja maakunnallisista paperi ja digilehdistä.
Nimenomaan kansa lukee uutisia eri kanavista. Esimerkiksi paperista Hesaria lukee päivittäin 626.000 lukijaa. Se on paljon sillä lehden levikki on 203.400 kappaletta. Viidessä vuodessa levikki on laskenut 50.000 kappaletta. Digi-lukijoita on viikossa keskimäärin 1,5 ja maksavia digitilaajia 260.000 (2019). Maakunnissa ei mennä aivan samaan tahtiin. Esim. Savon Sanomilla on 107.000 ”paperilukijaa” ja 153.000 ”digilukijaa”. Erilaiset talousalueet, maksumuurit ja resurssit tuottaa laadukasta digiä selittävät poikkeavia kehityskaaria.
Nykyinen KMT antaa selkeän kuvan eri mediabrandien kyvystä saavuttaa yleisöjä. Muistan vielä ajan kun rinnakkain tutkittiin paperi- , verkkonäköis, digi- ja mitä lie -lehtiä. Samoin kyselyt siitä, montako numeroa viimeisistä lehden X ilmestyneestä numeroista muistaa lukeneensa lienee historiaa. Kun keskiverto kansalainen räplää puhelintaan yli 200 kertaa päivässä ei muisti aina pelaa mitä mediaa tuli milloinkin seurattua.Monivaiheinen NettiKMT on nykyaikaa. Saman tyyppisellä konseptilla on toimittu Britanniassa jo vuosia. Mainostajalle ja mediatoimistoille tämä on helpotus.
Palataan vielä tuohon lukemistapaan. 25-44 vuotiaat seuraavat lähes 100 % uutisiaan digistä. Paperilehden heavy-userit löytyvät – ei mikään yllätys – 65-vuotta täyttäneistä senioreista, joista 80 % nauttii uutispuuronsa paperiversiosta. Kaipolan paperitehtaan sulkemisilmoituksen jälkeen moni kysyi, eikö suomalainen lukijakansa kuluta riittävästi kotimaista sanomalehtipaperia. Edellä esitetyn valossa sanomalehtien paperiversiot ovat vuosikymmenn päästä harvan eliitin tai perinnejoukon valinta. Kaukana ovat ne ajat, jolloin sunnuntain Hesari ei mahtunut postiluukusta ja Kärkimedia-lehtien etusivun ilmoituksella Juhlamokan tarjous K-marketeissa tavoitti jokaisen savun Hankoniemeltä Utsjoelle.
Huomenna lueskellaan siis Etelä-Suomen Sanomia oppilaiden kanssa. Viime keväänä yksi veijari leikkasi koko sivun mallitytön kasvoihin silmänreiät ja irvisteli uudella naamalla jonkin aikaan – että sellainen käyttöliittymä.