Ota kantaa – amatöörimäistä puuhastelua?

KesaikaalkaamaaliskuunviimeisensunnuntainajolloinkelloasiirretntuntieteenpinKesaikapttyylokakuunviimeisensunnuntainaKuvaShutterstockLVM_evl00m6e4uvmm4da71j8sk3rma7358291141402268240

 

”Amatöörien puuhastelua”, totesi Olli Jokinen Suomen saatua vankan johdon jälkeen pataan Ruotsilta 6-5  MM-lätkässä. Vähän sama fiilis tuli Ota Kantaa-kyselyn tuloksia lukiessa. Olin innoissani huomatessani Oikeusministeriön laittaneen Ota Kantaa- verkkosivustolle avoimen kyselyn siitä, pitäisikö meidän siirtyä pysyvästi talvi- vai kesäaikaan.  Tässä saisi Liike Nyt kyytiä, osataan sitä poliittisessa establishmentissakin kuunnella kansaa. Vastasin itsekin, vaikka kaikki aikavyöhykkeet eivät olleetkaan hanskassa.

Ja kansa puhui. Vastauksia tuli ensi tietojen mukaan 677.000. Kiinnostus oli valtavaa. Talviaika voitti luvuin  52-48. Verkkosivustolla on ollut paljon muitakin  mielenkiintoisia kyselyitä, mutta ne houkuttelevat vai satoja tai korkeintaan tuhansia vastauksia, lieneekö markkinointi ollut puutteellista vai eivätkö aiheet kuten pikavipit ole kiinnostaneet kansaa.

Tulosten julkaisun yhteydessä viime viikolla kävi ilmi, että järjestelmään oli päästänyt läpi yli 200.000 botti-vastausta. Ihan tarkkaa lukua ei tiedetä, ei edes lähteitä. Pienemmälle huomiolle jäi, että estelystä huolimatta samasta IP-osoitteesta on voinut vastata kyselyyn usemman kerran eri selaimilla. Oikeusministeriön virkamiehen Niklas Wilhelmssonin selitys, että näin ei ole aiemmin käynyt ja että tämä oli hyvä opetus, eivät vakuuta. Saatikka toteamus, että bottaaja tässä vähän halusi näpäyttää meitä – hyvä näin. Ministeriössä ollaan oltu huolissaan siitä, että vastaamishalukkuus laskee, jos olisi vaadittu tunnistautumista.  Ongelmasta kirjoitti HS jo 1.10 – miksei asiaan reagoitu? Kysyn, kumpi on tärkeämpää: suuri määrä vastauksia vai niiden laatu?

Onneksi ministeriö oli tilannut myös asiallisen mielipidetutkimuksen Kantar TNS:ltä.  Kesäaika sai turpiin luvuin 47-39. Jos ”äänet” lasketaan kantaa ottaneista niin luvut olisivat vielä selvemmät 55-45. Tulos on  linjassa omien kokemusteni kanssa. Joitakin vuosia sitten testasimme Taloustutkimuksessa, miten tilastollisesti oikein toteutettujen mielipidetutkimusten tulokset poikkesivat medioiden omista kyselyistä.  Poikkeama oli usein reilusti yli 10 % , joka saattoi kääntää kyselyn päätulokseen median julkaisemasta poikkevaksi.

On mielestäni tärkeää, että Ota Kantaa -tyyppisiä kyselyitä kehitetään ja ne tuottavat aineksia ja väriä yhteiskunnalliseen keskusteluun tuoden paineita päätöksentekijöille selvittää asioita ja viedä niitä eteenpäin. Laadukkaiden mielipidekyselyiden saatikka parlamenttaarisen päätöksen vastuunkannon korvaajiksi niistä ei ole. Huolettomasti tehtynä tai tuloksista kevyesti tiedottaen niillä on vaara päätyä valeuutisten ja faktojen välimaastoon erään laiselle harmaalle alueelle, joka pahimmillaan voi rapauttaa laadukkaiden markkina- ja mielipidetutkimusten uskottavuutta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s